Hyvinkään Miilupartio ry. on perustettu keväällä 1980 tarpeesta saada Hyvinkään Paavolan kaupunginosaan partiotoimintaa. Alkuaikoina johtajat siirtyivät kahdesta muusta hyvinkääläisestä lippukunnasta, Hyvinkään Metsätytöistä (HMT) ja Hyvinkään Nummenpojista (HN). MiPasta tuli näin kolmas lippukunta Hyvinkään alueelle ja samalla ensimmäinen sekalippukunta.
Tunnukseksemme tuli seitsemänsakarainen miilua kuvaava symboli. Sen voidaan sanoa kuvaavan mipalaisten sisäistä lämpöä, yhteishenkeä sekä etenkin jäsentemme usein räiskähtelevän iloista luonnetta. Tunnustamme on kuvattu usein myös auringonnousuna. Pastori Pekka Lyyrasen vihkimä lippu on palvellut meitä alkuajoista lähtien ja pääsee edelleenkin edustamaan meitä säännöllisesti esimerkiksi keväisin partiokirkossa sekä suurleireillä.
Ensimmäisenä lippukunnanjohtajana toimi Atte Savolainen, jonka jälkeen lippukuntamme pitkäaikainen vaikuttaja, Paavo Elers toimi useita vuosia lippukunnanjohtajana. Ensimmäiset ryhmämme kokoontuivat aluksi Paavolan seurakuntakodilla. Seurakuntakodilta muutimme vuonna 1983 omaan koloon Aittapuistoon, Perttulan kartanon vanhaan perunakellariin. Jouduimme luopumaan kolosta lähes kahden vuosikymmenen palvelun jälkeen, koska se ei enää vastannut toimintamme tarpeita.
Nykyinen pääkolomme sijaitsee Välenojan nuorisotalolla. Samoaja- ja johtajakokouksia järjestetään myös Talvisillan koululla. Lisäksi keväästä 2016 alkaen viikkotoimintaa on järjestetty myös Kaukasten Juhlatalolla. Ryhmämme retkeilevät ahkerasti Hyvinkään Kytäjän ja Usmin ulkoilumaastoissa. Lisäksi käytössämme on kurssi- ja koulutuskeskus Usmitupa, sekä eräkämppä Pikkuhukka. Lippukunnalla on myös rakenteilla oma laavupaikka Hyvinkään Kaukasiin.
Lippukuntamme taustayhteisöjä ovat Hyvinkään kaupunki, Hyvinkään ev.lut. seurakunta sekä Hyvinkään Partiotuki ry.